Julkaistu 4.1.2024
Hallitus ja palkansaajaliike ovat ajautuneet vaaralliselle törmäyskurssille työelämää koskevien uudistusten valmistelussa. Se voi johtaa koko kansantalouden ajautumiseen syvään kriisiin muutenkin hankalassa tilanteessa, jossa meidän olisi pikemminkin ponnisteltava yhdessä kasvun vahvistamiseksi.
Vastakkainasettelu kun uhkaa kärjistyä tilanteessa, jossa kansantalous on jo valmiiksi taantumassa. Tämä on huono enne myös ensi syksyn työmarkkinakierrokselle. Siksi vetoan niin hallitukseen kuin työmarkkinajärjestöihinkin: pakitetaan nyt muutama askel taaksepäin, yritetään vielä neuvotteluilla ratkaista uudistusten sisältö ja peruutetaan työtaistelutoimet.
Millä eväillä työmarkkinoiden konkelo voisi laueta? Sitä pohdin tässä blogissa.
* * *
Selvää on, että suomalainen työmarkkinamalli kaipaa uudistamista. Siitä on neuvoteltu aiemminkin, esimerkiksi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana 2015-2016, jolloin vedin hallituksen puolesta neuvotteluja. Silloin sovittiin suomalaisen työn ja yritysten kilpailukyvyn parantamisesta kokonaisratkaisulla, joka oli kipeä palkansaajille mutta tuotti jopa odotettua paremman lopputuloksen työllisyyden kannalta. Työllisyysaste nousi 67 prosentista 73 prosenttiin, mitä monet asiantuntijatkin pitivät alun perin lähes mahdottomana. Tähän päästiin sopimalla, ei sanelemalla.
Ulkopuolelta katsoen nytkin pitäisi olla vielä mahdollista löytää kaikille osapuolille siedettäviä ratkaisuja. Työmarkkinoiden pelisäännöt voidaan saattaa ajan tasalle vastaamaan kansainvälisen kilpailun haasteisiin tavalla, jossa huomioidaan sekä työnantajien että työntekijöiden edut.
Siksi rohkenen ajatella ääneen joitakin ratkaisun eväitä, joilla saada suma liikkeelle. Ideani ovat vapaasti käytettävissä. En ota kantaa siihen, kuinka monessa pöydässä näistä asioista pitäisi keskustella. Kenenkään ei kannattaisi tehdä arvovaltakiistaa neuvotteluprosessin mallista, saati sisältökysymyksistä.
Paikallisen sopimisen osalta näen hallitusohjelman kirjaukset enimmäkseen oikeina ja tarpeellisina. Paikallisen sopimisen tulisi olla mahdollista kaikissa yrityksissä riippumatta siitä, miten niiden työntekijät tai työnantajat ovat järjestäytyneet. Tämän periaatteen hyväksyminen on ollut vaikeaa ammattiliitoille, joiden voima nojaa luottamusmiesten ja -naisten vahvaan rooliin työpaikoilla. Mutta myös yrityksille on tärkeää, että työntekijöillä on vahvat edustajat, joiden kanssa voidaan neuvotella ja sopia.
Samalla pohdin, voitaisiinko ratkaisuja tasapainottaa vahvistamalla työntekijöiden roolia yritysten hallinnossa. Esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa työntekijöiden hallintoedustus on viety paljon pidemmälle. Hallintoedustuksen vahvistaminen voisi vahvistaa paikallisen sopimisen edellyttämää keskinäistä yhteisymmärrystä ja luottamusta yritystasolla, jossa Suomen kansantalouden menestys kuitenkin viime kädessä aina ratkaistaan.
Kannustan siis hallitusta ja työmarkkinajärjestöjä vielä yhdessä etsimään paikallisen sopimisen suomalaista mallia.
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen kokonaan on mielestäni virhe tässä ajassa. Eikö sitä kannattaisi uudistaa lakkauttamisen sijaan, kun katsotaan työelämän nyt käynnissä olevaa murrosta? Työelämässä on ihmisillä oltava erilaisia tapoja pitää yllä ja kehittää osaamistaan. Koulutussetelit voisivat olla yksi toimiva tapa.
Mitä taas lakkosakkoihin ja poliittisten lakkojen rajoittamiseen tulee, hallitusohjelman kirjaukset ovat sinänsä selkeitä ja perusteltujakin. Ymmärrän, miten tärkeää työtaisteluoikeuden puolustaminen on ay-liikkeelle. Lakoilla ei pidä kuitenkaan aiheuttaa kohtuuttomia vaikeuksia sivullisille. Parlamentaariseen demokratiaan eivät kuulu poliittiset lakot, joilla maa ajetaan kaaokseen enemmistöhallituksen tahdon kumoamiseksi. Vaatimus poliittisten lakkojen tarkemmasta kohdentamisesta ja vahinkojen rajaamisesta on sen vuoksi perusteltu. Kannustan sekä hallitusta että ay-liikettä vielä miettimään, voitaisiinko kirkko rakentaa tässäkin asiassa keskelle kylää.
Ensimmäisen sairauspäivän palkka kuuluu periaatteellisesti isoihin mutta käytännössä vähemmän merkittäviin asioihin. Tästä on sovittu niin monissa työehtosopimuksissa palkansaajien eduksi, että palkattomuuden säätäminen lailla jäisi käytännössä enimmäkseen kuolleeksi kirjaimeksi. Jäänkin kysymään, mitä merkitystä tällaisella lailla ylipäätään olisi käytännössä. Avaisiko ensimmäisen sairauspäivän palkattomuudesta tinkiminen väylää sopimiselle laajemminkin?
* * *
Vientivetoinen palkanmuodostuksen koordinaatio on Suomen työmarkkinamallin ytimessä. Se on kilpailukykysopimuksen solmimisen jälkeisinä vuosina toiminut käytännössä hyvin, vaikka sitä ei ole kirjoihin ja kansiin saatukaan allekirjoituksilla sinetöityä. Kysyn silti, onko järkevää tai edes oikeudellisesti mahdollista sitoa valtakunnansovittelijan käsiä niin sanottuun yleiseen linjaan, käytännössä vientialojen palkankorotuksiin.
Tosiasiassahan tämä sääntö on ollut kirjoittamattomana lakina voimassa jo vuosikymmenten ajan. Valtakunnansovittelijat ovat ottaneet sovittelun lähtökohdaksi ns. yleisen linjan sikäli kuin sellainen on syntynyt. Siitä on voitu sitten räätälöidä kulloiseenkin kiistaan sopiva ratkaisu muuttamalla vaikkapa palkankorotusten aikataulua tai sopimusten kestoa.
Hallitusohjelman kirjaus näyttää ongelmalliselta myös sopimusvapauden näkökulmasta.
Ymmärrän myös julkisen sektorin naisvaltaisten alojen huolta siitä, jättäisikö hallitusohjelman kirjaus heidät ikuiseen palkkakuoppaan suhteessa vientialoihin. Siksi järjestelmään pitää jäädä mahdollisuus räätälöidä erillisiä palkkaohjelmia esimerkiksi julkiselle sektorille.
Onnistuminen paikallisen sopimisen edistämisessä auttaisi myös huolehtimaan julkisen sektorin tarpeellisista palkkojen korjaustarpeista.
***
Suomea on rakennettu talvisodan tammikuun kihlauksesta 1940 lähtien paitsi yrittämisen, osaamisen ja työnteon myös yhteisymmärryksen voimalla. Uudistua pitää eikä tupoja kannata haikailla, mutta ei sopimusyhteiskuntaa kannata romukoppaan heittää. Se on yhä pienen kansakunnan voimavara. Selkävoittoja ei kannata tavoitella — sopimisen tie on kestävämpi tie. Siksi viestini niin Etelärannan kuin Hakaniemenkin suuntaan on: yritetään yhdessä vielä.
