Julkaistu 15.1.2024
Presidentin päätyö on ulkopolitiikka. Sitä on johdettava viisaasti ja vakaalla kädellä niin, että rauha säilyy rajoillamme, jotta voimme rakentaa omaa elämäämme ja hyvää yhteiskuntaamme rauhassa ja turvallisesti.
Olli Rehnin puhe Ylen yksilötentissä 15.1.2024
Hyvät suomalaiset,
Elämme tuulisia aikoja. Suomen presidentiltä vaaditaan vakautta, vastuunkantoa ja hyvää harkintakykyä.
Presidentin päätyö on ulkopolitiikka. Sitä on johdettava viisaasti ja vakaalla kädellä niin, että rauha säilyy rajoillamme, jotta voimme rakentaa omaa elämäämme ja hyvää yhteiskuntaamme rauhassa ja turvallisesti.
Sanotaan, että maantieteelle emme voi mitään. Totta. Minä sanoittaisin tämän tänään näin: ”Maantiede ei ole muuttunut, mutta meidän asemamme on.” – Suomi on nyt Naton turvatakuiden piirissä.
Muistetaan silti, että kriisin kohdatessa Suomea puolustaisimme ensi sijassa me suomalaiset itse, meidän reserviläisarmeijamme. Pidetään siksi visusti kiinni omasta kansallisesta puolustuskyvystä.
Samalla jatkamme rauhantyötä Euroopassa. On varmistettava lännen tuki Ukrainalle, joka taistelee vapauden ja demokratian puolesta.
Hyvät ystävät,
Perustuslain mukaan tasavallan presidentin tulee kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä. Se tarkoittaa vastuuta koko Suomesta.
Presidenttinä en voisi seurata sivusta, kun talous luisuu kriisiin.
Terve talous on olennainen osa turvallisuutta.
Niin myös omavaraisuus. Leipää ja lämpöä pitää olla omasta takaa.
Meillä on myös aivan liikaa vastakkainasettelua. Työmarkkinoita ollaan ajamassa yhteentörmäykseen.
Suomea ei rakenneta selkävoitoilla, vaan joukkuepelillä — ei riidellen ja repien, vaan neuvotellen ja sopien.
Hyvät suomalaiset,
Vaikka elämme tuulisia aikoja, luotan siihen, että Suomen parhaat päivät ovat yhä edessäpäin. Luotan koulutukseen, nuorisoomme, yrittäjyyteen.
Meillä on kaikki eväät olla paitsi selviytyjä- myös menestyjäkansa, kunhan meillä on kykyä uudistua ja pitää keskenämme yhtä — ja kunhan ulkopolitiikkaamme johdetaan viisaasti ja vakaalla kädellä.
Tähän työhön pyydän valtakirjaanne.
Kiitos.