Julkaistu 21.6.2023
Olen valmis asettumaan ehdolle Suomen tasavallan presidentiksi. Presidentin on oltava kaikkien suomalaisten presidentti. Haluan rakentaa kampanjani avoimelta pohjalta siten, että se kannustaa ja kokoaa suomalaisia laajasti yhteen. Siksi tavoittelen ehdokkuutta valitsijayhdistyksen kautta, ja haluan jo kampanjani alkuvaiheessa pyytää kaikkia suomalaisia mukaan tukemaan ehdokkuuttani.
Avauspotku, Bollis 21.6.2023
Arvoisat median edustajat, hyvät kuulijat ja ystävät, niin täällä paikan päällä kuin verkkoyhteyksien päässä,
Tervetuloa tänne Bollikselle, joka on ollut kotikenttäni muutaman vuosikymmenen ajan — eilen viimeksi neppailtiin täällä Sopan eli Pallokentän Sosiaalipalloilijoiden treeneissä, nastaa oli.
Hienoa on sekin, että te olette päässeet paikalle tähän pressiin presidentinvaalien merkeissä, näin juhannuksen allakin.
Olen kasvanut perheyrityksessä. Varaosamyyjän poikana Mikkelissä opin, että myös juhannuksena työtä voi riittää. Muistan hyvin isäni sanat ”lähdetäänpä antamaan osia”, mikä tarkoitti minulle isä-Tanun mukana sytytystulppien, pakoputkien ja muiden varaosien myyntipalvelua mökkikansalle myös silloin, kun firman ovet oli jo suljettu. Pulaan joutuneita autoilijoita kun autettiin kelloon katsomatta. Kun puhelin pirisi, silloin lähdettiin töihin.
Myönnän, että tällä kertaa liikkeelle lähtö ei ole ollut yhtä automaattinen, vaan siinä on ollut paljon enemmän harkitsemista.
Tahdon lämpimästi kiittää siitä kannustuksesta ja tuesta, joita olen saanut suomalaisilta – nuoremmilta ja varttuneemmilta, eri tahoilta ja eri puolilta maata. Niillä on ollut iso vaikutus päätökseeni.
Olen halunnut miettiä presidenttiehdokkuutta rauhassa, koska jo ehdokkuuteen liittyy paljon vastuuta. Jokaisen ehdokkaaksi ryhtyvän on tykönään punnittava, onko riittävän vankkaa osaamista ja kokemusta, sitkoa ja tahtoa ”kaikin voimin edistää Suomen kansan menestystä”, kuten perustuslaki Tasavallan Presidentiltä edellyttää.
Olen nyt osaltani asian pohtinut. Olen valmis asettumaan ehdolle Suomen tasavallan presidentiksi.
Presidentin on oltava kaikkien suomalaisten presidentti.
Haluan rakentaa kampanjani avoimelta pohjalta siten, että se kannustaa ja kokoaa suomalaisia laajasti yhteen. Siksi tavoittelen ehdokkuutta valitsijayhdistyksen kautta, ja haluan jo kampanjani alkuvaiheessa pyytää kaikkia suomalaisia mukaan tukemaan ehdokkuuttani.
Hyvät ystävät,
Tänään ei vielä ole linjapuheen aika, mutta haluan nostaa esiin mielestäni presidentin tärkeimmät tehtävät lähivuosina.
Tasavallan presidentin ydintehtävä on johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa – ja eduskunnan tukeen nojautuen.
Maailma on nyt yhtä kovassa murroksessa kuin kolmisen vuosikymmentä sitten, jolloin Berliinin muuri murtui ja Eurooppa yhdentyi. Silloin mentiin ihmiskunnan evoluutiossa eteenpäin – nyt kuljetaan peruutusvaihteella, kun Venäjä käy brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa ja Kiina haastaa liberaalia yhteiskuntamallia.
Itsenäisen Suomen menestystarina on kiinnittymistä askel kerrallaan vapaiden yhteiskuntien joukkoon, osaksi läntistä maailmaa.
Isoisäni Viljo Valjakka – muurari, taksimies ja reservin kersantti – palveli talvi- ja jatkosodan rintamalla ja kiteytti tämän kehityksen osuvasti.
Soitin hänelle EU-kansanäänestyksen päivänä lokakuussa 1994 Mikkeliin ja kysyin, jokohan olit äänestänyt ja mitähän meinasit äänestää. Ville-pappa vastasi salamannopeasti:
”Totta kai minä olen äänestänyt. Äänestin kyllä. Minä katsoin viisi vuotta itään. Sen jälkeen olen katsonut vain länteen!”
Siis katse länteen, Suomi. Niin on toimittu.
Seuraavan tasavallan presidentin pitää johtaa Suomen ulkopolitiikkaa ennakoivalla otteella ja vakaalla kädellä niin, että maamme ankkuroituminen läntisiin yhteisöihin viedään menestyksellä maaliin.
Suomen ja toivottavasti pian myös Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä on syntymässä Uusi Pohjola – vahva pohjoinen voimaryhmittymä, jonka tukena ovat Naton ja Yhdysvaltain johtamis- ja tukijärjestelmät.
Nato-jäsenyys vahvistaa Suomea. Muistetaan silti, että Suomen omasta puolustuksesta vastaamme ensi sijassa me suomalaiset itse – puolustusvoimamme, reserviläisarmeijamme. Siksi kansallisesta puolustuskyvystä on pidettävä visusti huolta. Niin myös maanpuolustustahdosta, jota rakennetaan joka päivä, jokaisen suomalaisen korvien välissä – ja sillä, miten toisiamme kohtelemme.
Suomen vahvuus nojaa muuhunkin kuin puolustukseen. Vahva Suomi on kriisinkestävä Suomi. Meidän on vahvistettava Suomea hyvien päivien rakentamiseksi ja huonoihin varautumiseksi, jotta yhteiskuntamme toimii kaikissa oloissa. Jotta ihmisillä on leipää, vettä, turvaa.
Presidentin on oltava myös terveen talouden puolestapuhuja. Terve talous on osa turvallisuutta – osa itsenäisyyttä.
Vapaus, tasa-arvo, demokratiaa ja oikeusvaltio. Haluan korostaa presidentin vastuuta puolustaa tasavaltalaisia arvoja. Koventuneen vastakkainasettelun vastapainoksi haluan olla yhdistävä tekijä.
Tasavallan toimivuuden tärkeä mittari on, onko se reilu ja kestävä myös nuorille suomalaisille. Reilu sukupolvisopimus on sellainen, jossa varttuneet ja vuorollaan nousevat nuoret polvet tekevät kaikki osansa. Elämä Suomessa ei voi olla pelkkiä oikeuksia, vaan meillä on myös velvollisuuksia lapsiamme ja yhteiskuntaa kohtaan, yhteiseksi hyväksi.
Tasavallan henkeen kuuluu myös valtion johtaminen yhteistyössä. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteistyötä ei pitäisi nähdä riippakivenä, vaan voimavarana. Valtiojohtaminen on täysin mahdollista järjestää niin, että kaikki toimivat parhaan kykynsä ja asemansa mukaisesti Suomen parhaaksi, ilman turhia reviirikiistoja.
Arvoisat kuulijat, hyvät ystävät,
Meidän sukupolvemme ovat voineet rauhassa rakentaa omaa elämäänsä – olemme saaneet kasvaa itsemme mittaisiksi. Tiedämme edeltävien polvien kokemuksista ja nyt Ukrainan kansan kärsimyksistä ja rohkeudesta, että vapaus ja rauha eivät ole itsestäänselvyys.
Olen tehnyt yli 40 vuotta työtä vapauden, ihmisarvon, demokratian ja oikeusvaltion puolesta. Intohimoni on Suomen historia, myös Euroopan ja maailman. Vain tuntemalla kansan ja kansojen historian voi rakentaa tulevaisuutta kestävälle perustalle. Rakastan tätä maata – haluan puolustaa tasavaltalaisia arvoja ja koen, että minulla on kokemusta ja näkemystä johtaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Huomisen Suomi on osaamisen, yrittämisen ja aidon välittämisen yhteiskunta. Meillä on kaikki eväät olla paitsi selviytyjä- myös menestyjäkansa, kunhan vain osaamme uudistua ja pitää yhtä.
Siihen kyllä luotan, koska minä luotan suomalaisiin.
Kiitos. Vastaan mielelläni kysymyksiinne.