Pyrin Suomen tasavallan presidentiksi, koska minä luotan suomalaisiin.

Vapaus ja rauha eivät ole itsestäänselvyyksiä. Sen me tiedämme edeltävien sukupolvien kokemuksesta. Olemme saaneet elää itsenäisessä Suomessa, toteuttaa haaveitamme ja kasvaa täyteen mittaamme. Sellaista Suomea haluan olla rakentamassa.

Olen sitoutunut edistämään kaikin voimin suomalaisten hyvinvointia ja sivistystä. Itsenäisyytemme perusta on myös turvallisuus ja terve talous.

Maamme pärjää tulevaisuudessakin, kun luotamme kansanvaltaan ja toinen toisiimme. Vahva Suomi on kriisinkestävä. Vahva Suomi on sellainen, joka vaikuttaa Euroopassa ja maailmalla, ja johon muut voivat luottaa.

Meidän suomalaisten on oltava ratkomassa maanosamme ja maapallomme yhteisiä asioita. Se tarkoittaa aktiivista toimintaa Naton ja EU:n jäsenenä, ja uuden asemamme täysimääräistä hyödyntämistä.

Olen tehnyt yli neljä vuosikymmentä työtä vapauden, yhdenvertaisuuden, demokratian ja oikeusvaltion puolesta. Näiden tasavaltalaisten arvojen varaan rakentuvaa Suomea haluan puolustaa jatkossakin. Kärjistyvän vastakkainasettelun yhteiskunnassa haluan olla kansaamme yhdistävä tekijä.

Tasavallan toimivuuden yksi tärkeä mittari on, että yhteiskuntamme on reilu ja kestävä tuleville sukupolville. Huomisen Suomi on osaamisen ja aidon välittämisen yhteiskunta. Meillä on kaikki eväät olla paitsi selviytyjäkansa, myös menestyjäkansa - kunhan vain osaamme uudistua ja pitää yhtä. Siihen luotan, koska minä luotan suomalaisiin.

Haen nyt työlleni jatkoa Suomen ulkopolitiikan johdossa, maamme presidenttinä. Pyydän sinua mukaan kampanjaan, Suomen parhaaksi.

Olli Rehnin allekirjoitus.

Olli Rehn syntyi Mikkelissä 1962. Isä Tauno Rehn oli varaosa- ja autokauppias ja äiti Vuokko Rehn (os. Valjakka) oli englannin kielen opettaja ja kansanedustaja 1995–1999. Perheeseen kuuluvat puoliso Merja ja kolme aikuista lasta.

Suomen Pankin pääjohtajana Rehn on työskennellyt vuodesta 2018 lähtien. Hänellä on pitkä ura kansainvälisistä ja kotimaan tehtävistä. Euroopan komissiossa hän toimi varapuheenjohtajana sekä talous- ja laajentumiskomissaarina vuosina 2004–2014. Työ vei hänet ratkomaan sodasta toipuvan Balkanin haasteita ja eurokriisin ytimeen.

Olli Rehn valittiin kansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä vuosille 1991–1995 ja 2015–2016, jolloin hän toimi elinkeinoministerinä. Euroopan parlamenttiin hänet valittiin ensimmäisten suomalaisten joukossa 1995 ja uudelleen 2014, jolloin hän työskenteli EU parlamentin varapuhemiehenä. Vuonna 2016 hän siirtyi Suomen Pankin johtokuntaan.

Rehn väitteli filosofian tohtoriksi kansainvälisestä taloudesta Oxfordin yliopistosta vuonna 1996.

Sotilasarvoltaan Olli Rehn on reservin luutnantti.

Ollilla on kaksi intohimoa. Toinen on lukeminen – erityisesti elämänkerrat ja poliittinen historia. Toinen on jalkapallo, joka ei ole hänelle ainoastaan harrastus vaan elämäntapa. Lisäksi hän harrastaa ruuanlaittoa sekä rock- ja jazzmusiikia.

Tule mukaan kampanjaan

Olli Rehnin kampanjan tukena toimii ollirehn2024 -kansalaisverkosto. Olet lämpimästi tervetullut mukaan verkostoon. Voit liittyä verkostoon alla olevan lomakkeen kautta. 

Anu Vehviläinen, kansalaisverkoston vetäjä
anu.vehvilainen@ollirehn2024.fi 

Tule mukaan kansalaisverkostoon

Me kannatamme Suomen Pankin pääjohtaja, tohtori Olli Rehnin valintaa Suomen seuraavaksi tasavallan presidentiksi

Alatalo Mikko, kansantaiteilija, Tampere Alho Olli, professori, Helsinki Anttila Jyrki, oopperalaulaja, Lohja Arstila Pirkko, toimittaja, Uusikaupunki Aspara Jaakko, professori, Helsinki Gräsbeck Folke, konserttipianisti, Raasepori Gräsbeck Suvi, MuM, Raasepori Harisalo Risto, professori emeritus, Tampere Heikkilä-Palo Liisa, kulttuurituottaja, Espoo Hujala Teppo, professori, Helsinki Isohookana-Asunmaa Tytti, VTT, dosentti, Oulu Johanson Jan-Erik, professori, Espoo Kallioinen Raija, kulttuurituottaja, Kerava Karlsson Fred, professor emeritus, Åbo Kinnari Kari, näyttelijä, Helsinki Kolbe Laura, professori, Helsinki Korpela Jukka, professori, Joensuu Kuhmonen Tuomas, tutkimusjohtaja, Vesanto Kukkonen Tuomo, kuvataiteilija, Sulkava Kuisma Markku, professori emeritus, Helsinki Kuosmanen Saku, taiteilija, Siilinjärvi Laajala Päivi, johtava asiantuntija, Helsinki Lindström Jari, ex-ministeri, Kouvola Liukkonen Ulla, keittiömestari, Lappeenranta Lonka Harriet, FT, Helsinki Löv Pehr, läkare, Jakobstad Manninen Katri, käsikirjoittaja, Mäntsälä Manninen Kirsti, kirjailija, Mäntsälä Mattila Pekka, professori, Helsinki Merikoski Tuuli, asiantuntija, FM, Helsinki Mäkelä Jarmo, toimittaja, Espoo Määttä Kalle, professori, Helsinki Neittaanmäki Pekka, professori, Jyväskylä Niiranen Virve, kulttuurituottaja, Ruokolahti Norrback Ole, ministeri, Vaasa Paasikivi Lilli, kulttuurivaikuttaja, Helsinki Pelkonen Paavo, professori emeritus, Joensuu Puska Pekka, professori, Helsinki Reijula Jere, erikoislääkäri, Sipoo Reijula Jori, kehitysjohtaja, Kuopio Reijula Kari, professori, Helsinki Rosas Allan, professori emeritus, Luxemburg Rusi Alpo, suurlähettiläs, Helsinki Räisänen Virpi, ooppera- ja konserttisolisti, Yli-Ii Saari Juho, professori, Tampere Salminen Mika, johtaja, Espoo Siiskonen Pirjo, VTT, Mikkeli Soininvaara Taavi, kirjailija, Kirkkonummi Tikkanen Henrikki, professori, Helsinki Torvalds Nils, Euroopan parlamentin jäsen, Helsinki Tuominen Arvo, toimittaja, Helsinki Uusikylä Petri, tutkimusjohtaja, Helsinki Vihriälä Vesa, VTT, Helsinki Vilkuna Anna-Maria, dosentti, Helsinki Visuri Pekka, VTT, Tampere Väänänen Kalervo, professori emeritus, Turku Väyrynen Raimo, professori emeritus, Helsinki Wideroos Ull-Maj, f.d.minister, Närpes Ylikangas Heikki, professori emeritus, Ylihärmä

Marja-Liisa Kankaala, Sari Kumin, Timo P Kiviaho, Tanja Hartonen, Kari Tanninen, Niko Niemisalo, Ilari Kulmanen, Heikki Toivanen, Minna Helin, Asko Merilä, Arto Sepponen, Marjut Kallioinen, Jaana Viilo, Seppo Kallio, Tuija Linjakumpu, Kyösti Haukipuro, Maija Paavola, Heikki Ylisippola, Raimo Ikonen, Rauno Kettunen, Matti Väistö, Minna Back-Hytönen, Sofia Tuovinen, Iida Hämäläinen, Parkkinen Timo, Liisa Jokela, Riikka Turunen, Hannu Vähätiitto, Akebe Leonard Akoh, Esa Lahtela, Markku Kakriainen, Lena Mitts, Anni-Maija Siira, Pauli Marttila, Kirsi Olkkonen, Sari Salminen, Kyösti Nyyssölä, Mira Kokkonen, Voitto Määttä, Elina Luukka, Arto Olavi Savolainen, Matti Tuominen, Osmo Kääriäinen, Elsi Katainen, Veera Ursin, Markku Kamula, Sirkka Saastamoinen, Hannu Urjanheimo, Sari Haapasaari, Riski Johanna, Jouni Ilmari jomppanen, Jari Kankaanpää, Manninen Hannes, Mikko Paavola, Juha Riekkinen, Risto Mäkinen, Anu Valjakka, Kaija Majoinen, Sanna Rauhansalo, Eevi Väistö, Matti Nieminen, Veijo Sivonen, Outi Saarelainen, Juhani Wiio, Mika Hassinen, Aimo Korhonen, Jonna Seppänen, Eeva Heikkinen, Alpo Jokelainen, Maija Kakriainen, Kristiina Ruuskanen, Jorma Ärölä, Johanna Häggman, Mirja Vehkaperä, Sebastian Vilja, Vilho Tiikkainen, Mauri Räisänen, Pekka Pelttari, Jussi Rekonen, Vesa Sorasahi, Eila Tahvanainen, Hannu Joki-Luomala, Juha Urmas, Antti Yli-Perttala, Kyösti Pienimäki, Caterina Casagrande, Juha Kuisma, Anne Ossi, Marja Ukkola, Joonas Salmi, Susanne Vähäjylkkä, Noora Juvonen, Minna Peittola, Suvi Louhelainen, Esa Härmälä, Risto Poutiainen, Annika Saarikko, Tytti Isohookana Asunmaa, Tarja Pirkkalainen, Juhani Alanen, Timo Kietäväinen, Laura Hämäläinen, Aino Kylälehtonen, Väisänen anna liisa, Jouko Kumpula, Esa Launonen, Outi Kauria, Aila Alasalmi, Sippola Matti, Jorma Mäkinen, Ilpo Tarkki, Pertti Veräjänkorva, Eeva Vuorinen, Juha Taanila, Timo Huhtaluoma, Tarja Timonen, Mikko Heiskanen, Veli-Matti Karppinen, Marjaana Pitkänen, Petra Schulze Steinen, Urho Mäkäräinen, Tuija Pitkäpaasi, Marko Trast, Taisto Aalinniemi, Jukka Paananen, Helena Ignatius, Martti Korvenmaa, Marjut Frantsi-Lankia, Jaana Niemi, Lauri Kemppainen, Anne Penninkangas, Olli Rantala, Eija Jokinen, Jussi Toppila, Antero Torsti, Jukka Ollikainen, Anna-Leena Veteläinen, Samuli Mattila, Ilkka Miettinen, Lotta Paakkunainen, Toni Uusi-Pohjola, Arttu Karila, Jussi Tuovinen, Hakanen Pertti, Ville Mykkänen, Antero Tikkakoski, Maritta Mynttinen, Timo Latikka, Satu Raiski-Koivukoski, Tarja Anttonen, Veikko Kotolahti, Jonna Kyllönen, Mäkelä Suvimaaria, Tero Paukkeri, Mäkelä Suvimaaria, Benjamin Lampinen, Jaakko Viitala, Juha Hyrkäs, Päivi Heikkinen, Jukka Vihriälä, Hannu-Pekka Hummasti, Silja Hiironniemi, Niko Kristian Tiitto, Matti Leiviskä, Alatossava Tapani, Janne Riitakorpi, Osvald Ryhänen, Arttu Laaksonen, Terhi Pakarinen, Susanna Turunen, Eveliina Immonen, Esa Suominen, Anu hämäläinen, Pauliina Maukonen, Suvi Mäkeläinen, Sanna Aalto-Setälä, Kenneth Sundberg, Pirjo Ala-Hemmilä, Maija Jaakkola-Angervuori, Pentti JJ Marttinen, Marjatta Majuri, Ari Pekka Lompolojärvi, Heikki Pirhonen, Teijo Isokääntä, Jussi Kukkurainen, Sinikka Varila, Anna-Liisa Lyytinen, Minna Kajander-Turpeinen, Merja Paloniemi, Sauli Juurikka, Hannu Karvinen, Anne-Maria Jaskari, Sakari Eerola, Hanna-Kaisa Järvi, Raija Kallioinen, Vili Hernetkoski, Jarkko Wuorinen, Tapio Martikainen, MP Kullervo Mustakallio, Ilkka Vanttaja, Ulla Petlin-Pitkänen, Minna Sarvijärvi, Marjatta Onnela-Kariniemi, Juha Julmala, Lindqvist Maija-Liisa, Jukka Vuorinen, Lauri Heikkilä, Matti Myllykangas, Aira Hirvenlahti, Markku Kanniainen, Raimo Parviainen, Ville Tolvanen, Päivi Väänänen, Rasmus Korpela, Olavi Ala-Nissilä, Paavo Oikarinen, Aniszewski Tadeusz, Sirniö Teppo, Martti Kiviranta, Anne Haapa-aho, Jorma Tapaninaho, Hämäläinen Henrik, Ulla-Riitta Juuti, Ville Väkeväinen, Sakari Tuomisto, Veikko Marttila, Markku Kärkkäinen, Tuomas Lankinen, Kaarina Torkkola, Markku Lappalainen, Heli Laamanen, Parkkinen Matti-Pekka, Päiviö Karttunen, Kaire Kornelt, Mika Perttunen, Sampo Alhonsuo, Anu Vehviläinen, Eero Lonkila, Timo Aitto-oja, Antti Kaakkola, Lasse Siukkola, Jarmo Laivoranta, Auvinen Hannu Erkki Tapio, Sari Kalmi, Juha Mustonen, Heikki Laukkanen, Petri Rinne, Melto Markku, Aki Kontio, Satu Mäki-Lassila, Juha-Pekka Marttila, Olli Rainio, Marjut Lehtonen, Riikka Pirkkalainen, Juha Iso-Aho, Jorma Hintikka, Mäki-Neste Mervi, Paavo Mäntymäki, Heikki Kaisto, Heikki Laukkanen, Janne Isopahkala, Jaakko Mäki-Petäjä, Anu Tuovinen, Tarja Pöyhönen, Tapani Tölli, Paavo Pirttimäki, Merja Taponen, Henna Takatalo, Sakari Seppänen, Helena Haipola, Pirkko ja Ilpo Turkkila, Markku Korvuo, Eeva Kuuskoski, Senja Kovaniemi, Marko Koivuranta, Hannele Lehtonen, Juho Pakaslahti, Jussi Ylitalo, Seija Ågren, Katri Hyvärinen, Iida Hyvärinen, Katja Alanen, Pekka Puska, Merja Heikkilä, Seppo Särkiniemi, Marja Isokääntä, Miikkael Azaize, Matti Kuittinen, Tommi Anttalainen, Elias Tornberg, Teuvo Siivonen, Tuomo Kukkonen, Tuula Parikka, Tapio Honkamaa, Asko Latukka, Arto Karppi, Harri Sopo, Pekka, Matti Mulari, Valtteri Pekonen, Vuokko Pitkänen, Jouni Hokkanen, Ilpo Vuorela, Seppo Tuhkanen, Anneli Immonen, Matti Rulja, Jani Rönkkö, Erkki Ottavainen, Mika Määttä, Elina Löytömäki, Jari Talja, Juha Kantola, Sinikka haapsamo, Anna Hartikainen, Markku Rossi, Maarit Jutila, Joel Taskila, Markku Laukkanen, Seppo Hihnala, Matti Myllykoski, Jyri Järvihaavisto, Pasi Tauriainen, Liisa Rampa, Niklas Vähä-Ettala, Paula Viertola, Heidi Mannelin, Jenny Vilkman, Pauli Jämsén, Taneli Kalliokoski, Ossi Hämäläinen, Mirja Hämäläinen, Sinikka Jäätteenmäki-Laari, Kirsi Nieminen, Seija Turunen, Pirkko Köngäs, Juhani Martikkala, Auli kittilä, Janne Ilmalahti, Arttu Rummukainen, Maire Leinonen, Pekka Leinonen, Jouko Hämäläinen, Helena Pakarinen, Janne Pyyhtiä, Teuvo Kolari, Seppo Ruhanen, Vilho Martikkala, Teemu Korpiaho, Ilkka Suojasalmi, Juha Kolehmainen, Irma-Liisa Viitamäki, Lyyli Pokela, Juha Ahtonen, Teemu Häkkinen, Pentti Huttunen, Erkki Kumpula, Antti Paananen, Tiina Nousiainen, Juho Pahajoki, Vesa Linnanmäki, Riitta Raatikainen, Aleksi Eskelinen, Kari Repo, Pertti Hakanen, virpi piispanen, Marko Kristola, Riina Länsikallio, Valta Antti, Jussi Pahkajärvi, Pentti Oinonen, Riitta Paavola, Maija Järvelä, Auli Piiparinen, Kenneth Nysten, Tuure Westinen, Pirjo Varanka, Merja Rehn, Kimmo Valta, Marja Palmunen, Juha Lehtinen, Hilkka Kemppi, Olkkonen Timo, Lauri Salo, Mimmi Ruusunen, Jyrki Nurmi, Pekka Lankia, Timo Oravainen, Pekka Karjula, Marianne Heinonen, Pekka Vikström, Hilkka Hyrkkö, Mikko Kälkäjä, Okkonen Arto, Minna Siira, Kalle Pyky, Tuija Vanttaja, Antti Ollikainen, Virva Lehto, Minna Leinonen, Heikki Alanen, Matias Ollila, Mirja Aho, Suvi Helanen, Jukka Kolmonen, Juha Kantola, Eemeli Valli, Pirre Hytönen, Maria Nyblom, Janika Tikkala, Juha Jäämaa, Voitto Määttä, Teemu Korhonen, Hemmo Suikki, Kimmo Sarapää, Jussi Sallinen, Roto Matias, Anssi Laine, Hannu Väänänen, Hanne Bräysy, Pentti Sarajärvi, Timo Laaninen, Timo Martikainen, Tilda Karhumaa, Simo Rundgren, Sirpa Rintala, Uusitalo Tarmo, Petri Pekonen, Otto Suhonen, Patrik Eklund, Kälkäjä Marja-Kaisa, Aleksi Salo, Teemu Tolonen, Ulla Lassila, Anja Suominen, Leo Holappa, Urho Haho, Leena Pellikka, Arto Ojala, Pirkko Mattila, Anil Rampal, Päivi Kyllöinen, Aino-Riikka Simula, Lasse Kontiola, Elina Helminen, Marju Kiiski, Veeti, Raimo Poussu, Teppo Säkkinen, Pasi Koski, Vesa Vihrilä, Varpio Arto, Olivia Löytänen, Aada Ruhanen, Jari Lepistö, Ari Angervuori, Jaana Viitala, Mauri Huusko, Ville Toivanen, Hannu Lehtonen, Reeta Rönkkö, Esko Fält, Veijo Sivonen, Jesse Kolmonen, Pertt pirttimaa, Juha Kosonen, Jukka Honkanen, Esa Härmälä, Juha Virkki, Harri Lamminen, Mika Nissinen, Timo Laitinen, Jussi Niemelä, Pia Rainio, Katri Karvonen, Vilho Pasanen, Matti Pohjola, Anne Velhonoja-Tushi, Heli Hänninen, Ville Impiö, Jouni Koski, Risto Heikkilä, Jouni toivonen, Eero Vainio, Esko Erkkilä, Saku Naumanen, Jouni Koskela, Henrik Olin, Sari Mäki, Harri Hautala, Leila Rehn, Jouni Perälä, Tarja Vuontela, Oscar Lang, Mika Ågren, Joonatan Similä, Maija Mattila, Antti Mattila, Hanna Hytönen, Toni Ohvo, Kari Puroila, Tarja Rauste, Arja Huttunen, Antti Simula, Veikko Laitila, Sanna Kurki, Petri Kalmi, Tuomo Määttä, Maria Junes, Timo Sarkkinen, Anna Ranki, Jarmo Hänninen, Jarmo Hänninen, Jari Lampinen, Jouni Kemppi, Jouko Vähä-Rahka, Jouni Ovaska, Olli Kurhinen, Petri Uusikylä, Ilkka Ylitalo, Kaarina Suhonen, Maria Pulkka, Tatu Hietala, Hakala Juhani, Pekka Peltomäki, Markku Helli, Aarne Tervo, Mika Lintilä, Katri Kiviranta, Vilho Hakala, Ari Kakkori, Jeremias Sankari, Lauri Palmunen, Kaija Ahonen, Hannu Riippa, Heikki Tikkanen, Jorma Tuupanen, Harriet Lonka, Juhani Kivelä, Miriam Putula, Rauno Kontio, Matti Lukka, Pekka soronen, Matti Pirhonen, Sampo Siiskonen, Pirjo Siiskonen, Seppo Pirhonen, Tapio Vaali, Markku Putula, Timo Heikkilä, Arja Huusko, Satu Koskinen, Jouni Ranua, Aune Heikkilä, Jerzy Andrzej Dubiel, Jyrki Tiainen, Juha Kytömäki, Reino Parkko, Raija Suominen, Venla Kajan, Timo Halonen, Pirjo Varanka, Päivi Mononen-Mikkilä, Pasi Hovi, Sari Heinonen, Eero Isomaa, Juhani Heikkinen, Mikko Vuolle, Antti Siika-aho, Riikka Vaaja, Milla Veteläinen, Liisa Varjola, Jarno Talvitie, Teemu Lassila, Teppo Uusi-Uola, Tommi Fredin, Pilvi Kärkelä, Heimo Tuomarla, Marjut Kallioinen

Tue Olli Rehnin kampanjaa lahjoittamalla

Voit lahjoittaa presidentinvaalikampanjalle haluamasi summan alla olevien tietojen mukaan tai viereisellä MobilePay koodilla. Lahjoituksellasi osallistut vaalikeräykseen, joka käytetään täysimääräisesti Olli Rehnin presidentinvaalikampanjan tueksi.

Vaalirahoituslain mukaan 1500 euron ja sen yli menevät lahjoitukset ovat julkisia.

Saaja: Tasavallan Parhaaksi ry
Viite: 9111
Tilinumero: FI59 5620 0920 7480 75

Yhteystiedot

Kampanjapäällikkö (kampanjan johtaminen, varainhankinta)

Petri Uusikylä
petri.uusikyla@ollirehn2024.fi
+358 40 577 7516

Kampanjakoordinaattori (mediayhteydenotot, puhuja- ja paneelikutsut)

Hanna Markkanen
hanna.markkanen@ollirehn2024.fi 
+358 45 318 8401

Kampanjakoordinaattori (kampanjatoimisto, kiertueaikataulut)

Linda Lähdeniemi
linda.lahdeniemi@ollirehn2024.fi
+358 50 540 4478

Kansalaisverkoston vetäjä

Anu Vehviläinen
anu.vehvilainen@ollirehn2024.fi

Lisätietoja

info@ollirehn2024.fi
Tasavallan Parhaaksi ry
PL 348, 00101 Helsinki

Vaaliasiamies ja varavaaliasiamies

Tea Usvasuo
vaaliasiamies

Jarmo Mäkelä
varavaaliasiamies